Hiljennä – kuule – suuntaa

Juhlapyhien aikaan vuoden lopulla on monta hetkeä, jolloin voi hiljentää.
Hidastaa vauhtia ja viipyä vaikka vain 15 minuuttia hiljaisuudessa.
Itseään kuunnellen. Silloin voi kuulla itsessään oleva muutoksen kaipuun tai elämän suuntaamisen kohden tulevaa.

Itselleni joulupäivä on omalla tavallaan koskematon minun aikani -päivä. Jouluaaton kiireiset valmistelut asettuvat joulurauhan myötä toteutumaan totutulla tavalla kantaen perinteitä tähän päivään. Jouluyön syvä levollisuus siirtää joulupäivän aamuun. Joulupäivä on ollut vierailuvapaa vain kotoiluun ja itsekseen olemiseen keskittyvä päivä. Tapaninpäivän iltapäivästä on voinut vierastella. Ja siinä sitä on joulun herkkujen pinkeyttämänä kuullut ainakin yhden muutostarpeen: vuodenvaihteessa aloitan.

Uuden vuoden lupaukset – niitä me kaikki teemme. Mitäpä, jos sen tekisi tällä kertaa perusteellisemmin? Hahmottaa mennyt vuosi ja siellä olleet valinnat, toiminnan tavat ja jännitteet. Käyttää hetki aikaa tiedostaa, mitä on olla minä juuri nyt ja mitä tarvitsen ollakseni vahvemmin elämäni käsikirjoittaja, ohjaaja, kuljettaja ja toimija. Sen jälkeen tehdä käytännölliset sitoumukset itsensä kanssa siitä, mitä kohden lähtee kulkemaan, miten ja miksi sekä tarkastuspisteet, joissa huomaa olevansa omassa suunnassaan.

Vuoden vaihde on hyvä aika Omaan elämää -ohjaushetkeen. Mini tai maxi tai sinulle soviteltu kohtaamisten sarja -yhtä kaikki, toisen kanssa yhdessä jaettuna, tarkasteltuna ja sitoumukset suunniteltuna pääset varmemmin kohden tavoitetta, ominta elämääsi.

Kannonnokkahetki, kirjoittanut Teemu Salminen

Kanto polkusi varrella. Kuva Nina Doiron Pixabaystä

Vietin viikonvaihteen retriitissä.  Hiljaisuutta, levollista olemista, kuuntelua. Itsensä ja yhteisen hiljaisuuden kuuntelua. Muutama keskustelu hiljaisuuden kumppanin kanssa, jotka toivoivat yhteistä kuulostelua elämän polun varrelta.

Muistin oman löytöni, jonka tein terapiassani. Kannonnokkahetki. Pysähtyminen katsomaan, mistä olen tähän tullut ja missä kohden elämääni juuri nyt istun? Mitä kannon juuret muistuttavat elämänkokemuksestani ja sukuni juurista? Mitä tunteita ja tarpeita tunnistan, kun vain kuuntelen ja katselen maisemaa ja itseäni istumassa metsänsylin keskellä? Mihin polku näyttäisi kutsuvan tai millaista maisemaa tahdon lähteä katselemaan?

Muistutukseksi itselle ja ehkäpä vinkiksi lukijalleni koostan tähän ohjeen kannonnokkahetkeä varten. Sen voi toteuttaa spontaanisti, kun sopiva kanto tulee vastaan. Parhaimmillaan kannonnokkahetken vaikuttavuus tulee elämään, kun kalenteriinsa kirjaa aikaa itselle ja istahtamiselle kannon juurevan tukevuuden kannateltavaksi.

Kannonnokkahetki:
1. Kulje luonnossa tai etsiydy pihapiirissä, lähipuistossa kohtaan, joka kutsuu pysähtymään ja istumaan. Ai miten niin kutsuu? No siten, että tulee olo, että tuonon istahdan tai ompa mahtava sammalikko, kellahdampa kyljelleni.
2. Hengittele muutama kerta rauhassa, puhalla pitkään suun kautta ulos keuhkonpohjia myöten. Ole. Vain ole.
3. Katsele ensin suuntaan, josta tulit olemisesi kohtaan. Mitä matkan varrella on ollut? Mitä kannat mukanasi mielessäsi tai kehosi tukkoisuutena? Mistä tahdot päästää irti? Mistä kiität?
4. Tämän kohdan voit hypätä yli tai viivähtää tässä puolisen tuntia. Lue tai palauta mieleesi jokin mietelmä, kohti käynyt otsikko tai tapahtuma tai pyhä kirjoitus tai kertomus.
– mielikuvittele tuo mietelmän kuvaus, otsikon sisältö tai tapahtuma tai pyhän kirjoituksen kertomus: millainen taulu tai valokuva siitä tulee mielessäsi? Millainen sarjakuva, videopätkä tai näytelmän katkelma mieleesi kuvittuu?
– katsele mielikuvittamaasi: keitä on läsnä? Mitä tapahtuu? Kuka katsoo ja miten ja ketä? Mitä sanotaan tai ilmeillä, eleillä viestitään? Miten itse liityt mukaan tapahtumaan? Mitä tahdot kysyä tai mitä sinulle sanotaan?
5. Katsele ympärillesi, hengähdä pari kertaa ja anna sisimpäsi heijastella olemisesi hetkeä. Mitä tarvitset juuri nyt? Mikä on olennaista juuri nyt?
6. Anna katseesi hahmotella maisemasta reittiä eteen päin. Mihin suuntaan kuljetun elämän ja tämän hetken olennainen näyttää viittaavaan? Mikä on ensimmäinen askeleesi tuohon suuntaan? Mistä huomaat olevasi matkalla valitsemaasi suuntaan?
7. Nouse, kiitä kantoasi ja jatka elämää tämän päivän matka. ”Päivät eivät ole päällekäin vaan peräkkäin.” – Niilo Rantanen, yrittäjä

Oman hiljaisuuden päivän voit viettää vaikkapa kesämökillä. Suunnittele päivääsi kolmesta neljään noin tunnin pysähdystä. Vietä kannonnokkahetkesi kaikessa rauhassa lyhentämättä tai pidentämättä päättämääsi aikaa. Jos käytät mietiskelytekstiä tai pyhää kertomusta, pidättäydy samassa koko päivän ajan. Anna näkökulmien vaihtua ja tekstin syventyä. Seuraa jotain sen herättämää ajatusta syvemmälle itseesi sitä tutkien. Muista, että vähemmän on enemmän, hitaammin on syvemmälle. Hetkien välillä voit puuhastella kaikkea itseäsi innostavaa ja kiinnostavaa. Ja keitä kunnon nuotiokahvit!

Hengellinen ohjaus

Hengellinen ohjaus on elämäntilanteen tarkastelua yhdessä. Hengellisellä ohjauksella on pitkä perinne, joka juontaa alkunsa varhaisen kirkon ajan hengellisiin ohjaajiin. Hengellisessä ohjauksessa on kaksi matkalla olijaa, joista ohjaukseen tulevaa kutsutaan vaeltajaksi ja ohjaajaksi kutsuttua puolestaan matkakumppaniksi. Hengellisen ohjauksen tarve voi nousta erilaisissa elämäntilanteissa, kun tulee tunne, että olisi tarpeen kuulla tarkemmin, mitä on olla minä ja mihin elämä tässä hetkessä oikeastaan kutsuu. Hengellinen ohjaus voidaan sopia määrämittaiseksi tapaamisten sarjaksi tai se voi jatkua ajallisesti hyvinkin pitkään.

Hengellinen ohjaus asettuu jonnekin sielunhoidon ja terapian välimaastoon. Hengellistä matkakumppanuutta jakavat vaeltaja ja matkakumppani yhdessä Kolmannen läsnäolossa. Hengellinen ohjaus on Pyhän Hengen hiljaiselle työlle avautumista ja asettumista läsnäolevaksi tulevan Kristuksen kohdattavaksi. Yhdessä matkaten kohtaamisesta toiseen vaeltajat katselevat ja kuulostelevat Jumalan työtä elämän keskellä.

Hengellinen ohjaus on maksutonta.

Käytämme evästeitä. (cookies) ja parannamme niiden avulla palveluamme. Lue tarkemmin tietosuojaselosteesta. We use cookies to personalise content and ads, to provide social media features and to analyse our traffic. View more
Cookies settings
Hyväksyn
En hyväksy
Tietosuojaselosta ja evästeet
Privacy & Cookies policy
Cookie name Active
  1. Rekisterinpitäjä
Nimi: Tmi Kasvunmahdollisuus Teemu Salminen Y-tunnus: 2107789-1 Osoite: Kuninkaankatu 13 D 48 Postinumero: 33210 Postitoimipaikka: TAMPERE Puhelinnumero: 045 3309 468 Sähköpostiosoite: teemu.salminen@kasvunmahdollisuus.fi
  1. Rekisteriasioita hoitava henkilö
Nimi: Tmi Kasvunmahdollisuus Teemu Salminen Y-tunnus: 2107789-1 Osoite: Kuninkaankatu 13 D 48 Postinumero: 33210 Postitoimipaikka: TAMPERE Puhelinnumero: 045 3309 468 Sähköpostiosoite: teemu.salminen@kasvunmahdollisuus.fi
  1. Tietosuojavastaava
Nimi: Tmi Kasvunmahdollisuus Teemu Salminen Y-tunnus: 2107789-1 Osoite: Kuninkaankatu 13 D 48 Postinumero: 33210 Postitoimipaikka: TAMPERE Puhelinnumero: 045 3309 468 Sähköpostiosoite: teemu.salminen@kasvunmahdollisuus.fi 
  1. Rekisterin käyttötarkoitus
Kerättäviä henkilötietoja käytetään: Asiakkaan tunnistautumiseen ja käyttöoikeuksien hallintaan. Rekisteröityneiden käyttäjien palveluiden toimittamiseen ja asiakassuhteen ylläpitoon sekä kehittämiseen.
  1. Tietojen keräämisen ja käsittelyn peruste
Asiakkaan tietoja kerätään ja käsitellään asiakkaan suostumuksella, tai asiakkaan kanssa tehtävän sopimuksen täytäntöön panemiseksi.
  1. Rekisterin tietosisältö
Asiakkaan nimi, tarvittaessa Y-tunnus, Sähköpostiosoite, Puhelinnumero, Osoite.
  1. Tietojen säilytysaika
Henkilötiedot säilytetään niin kauan, kun niitä tarvitaan asiakkaan kanssa tehtävän sopimuksen täytäntöönpanemiseksi tai asiakaspalvelun kehittämiseksi. Mikäli jätät sivuston artikkeleihin kommentin, kommenttia ja sen metatietoa säilytetään toistaiseksi. Tämä tehdään siksi, että voimme tunnistaa ja hyväksyä seuraavat kommentit automaattisesti sen sijaan, että säilyttäisimme ne moderointijonossa.
  1. Säännönmukaiset tietolähteet
Rekisteriin kerätään tietoja: Henkilöltä itseltään. Viranomaisen pitämistä rekistereistä lain sallimissa rajoissa (esim. ytj.fi). Tietoja kerätään myös Google Analytics –analytiikkatyökalun avulla.
  1. Säännönmukaiset tietojen luovutukset ja tietojen siirto EU:n tai Euroopan talousalueen ulkopuolelle
Tietoja ei säännönmukaisesti luovuteta yrityksen ulkopuolelle. Osa yrityksen käyttämistä ulkopuolisista palvelun- tai ohjelmistontarjoajista saattavat säilyttää tietoja EU:n tai Euroopan talousalueen ulkopuolella.
  1. Evästeiden (cookies) käyttö
Käytämme sivuillamme ns. cookie-toimintoa eli evästeitä. Eväste on pieni, käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä tekstitiedosto, joka mahdollistaa internet-sivujen ylläpitäjän tunnistamaan usein sivuilla vierailevat kävijät, helpottamaan kävijöiden kirjautumista sivuille sekä mahdollistamaan yhdistelmätiedon laatimisen kävijöistä. Tämän palautteen avulla pystymme jatkuvasti parantamaan sivujemme sisältöä. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käytämme niitä siten, että voimme tarjota asiakkaillemme kunkin yksilöityjen tarpeiden mukaisia tietoja ja palveluita. Mikäli sivuillamme vieraileva käyttäjä ei halua meidän saavan edellä mainittuja tietoja evästeiden avulla, useimmat selainohjelmat mahdollistavat eväste-toiminnon poiskytkemisen. Tämä tapahtuu yleensä selaimen asetuksien kautta. On kuitenkin hyvä ottaa huomioon se, että evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin ylläpitämiemme sivujen ja tarjoamiemme palveluiden asianmukaiselle toimimiselle.
11. Muilta sivustoilta upotettu sisältö
Tämän sivuston artikkelit voivat sisältää upotettua sisältöä (esimerkiksi videoita, kuvia, artikkeleita jne.). Toisilta sivustoilta tuodun upotetun sisällön avaaminen on verrattavissa siihen, että vierailija itse kävisi kolmannen osapuolen sivustolla. Nämä sivustot voivat kerätä tietoa sinusta, käyttää evästeitä, upottaa kolmannen osapuolen seurantaevästeitä ja monitoroida vuorovaikutustasi upotetun sisällön kanssa, mukaan lukien vuorovaikutuksen seuranta jos ja kun olet kirjautunut käyttäjänä sivustolle.
  1. Rekisterin suojaus
Tiedot siirretään SSL-suojatun yhteyden ylitse. Sähköiset tiedot on suojattu palomuurilla, käyttäjätunnuksin ja salasanoin. Tietojen käyttöoikeus on vain niillä rekisterinpitäjän palveluksessa olevilla henkilöillä, jotka tarvitsevat tietoja tehtävissään.
  1. Automaattinen päätöksenteko
Automatisoituja yksittäispäätöksiä (EU:n tietosuoja-asetuksen artikla 22) ei tehdä.
  1. Rekisteröidyn oikeudet
Rekisteröidyllä on oikeus tarkastaa, mitä häntä koskevia tietoja henkilötietorekisteriin on talletettu. Kirjallinen tarkastuspyyntö tulee lähettää allekirjoitettuna rekisteriasioista vastaavalle henkilölle. Tarkastusoikeus on maksuton enintään kerran vuodessa toteutettuna. Rekisteröidyllä on oikeus vaatia virheellisten tai vanhentuneiden tietojen oikaisua tai poistamista tai tietojen siirtoa järjestelmästä toiseen. Hänellä on myös oikeus rajoittaa tai vastustaa tietojensa käsittelyä EU:n tietosuoja-asetuksen artiklojen 18 ja 21 mukaisesti. Rekisteröidyllä on oikeus peruuttaa aiemmin antamansa suostumus tietojen käsittelylle tai tehdä henkilötietojensa käsittelyyn liittyvistä seikoista valitus valvontaviranomaiselle. Rekisteröidyllä on myös oikeus kieltää tietojensa käyttö suoramarkkinointitarkoituksiin.
Save settings
Cookies settings

Uusi vuosi - uutta kohden.
Ota tueksesi Omaan elämään -ohjaushetket
ja vuosi suuntaa heti omimpaan elämääsi.

Katso tarkemmin Työskentelyt -osiosta!